Blogi

Taipale-Tepoo-Ravioskorpi 13.-14.5.2022 Hevosten siirtoratsastus

Veljen kanssa lähdettiin Sysmän Taipaleesta liikenteeseen sateelta tuoksuvana aamuna, joka selkään päästyämme muuntautui lämpimäksi kesäpäiväksi. Testiin pääsi juurihankitut ISOT satulalaukut, jotka palveli ihan hyvin, tosin jouduttiin keksimään ylimääräisiä remmejä, kun laukkujen omat remmit olivat niin lyhyitä.

Ensimmäinen osuus Taipaleesta Terrikorven laavulle sujui rauhaksiin käveleskellen tuttuja reittejä. Hepat olivat tosi rauhallisella mielellä, toisin kuin viime syksynä; silloin Slepe kuopi kärsimättömästi ja turhautuneena joka pysähdyksessä.

Terrikorven laavulla pidettiin n. 20min tauko, jossa koitettiin huonolla menestyksellä juottaa hevosia purosta, joka oli heidän mielestään liian vaikeapääsyinen paikka. Onneksi pääsivät matkalla kuitenkin juomaan hyviksi havaitsemistaan lätäköistä. Hepat saivat satulat hetkeksi pois ja pääsivät piehtaroimaan sekä mutustamaan porkkanoita kaksijalkaisten hetken hengähtäessä.

Terrikorvesta jatkamme vähänkäytettyjä tienpohjia kohti Nuoramoista. Reitti muistuu mieleeni hyvin, eikä karttaa tarvitse paljoa tarkistella. Metsässä näemme merkkejä karhuista ja otinkin mukaani ns. karhukellon, jota kilistelen matkalla, sillä en halua törmätä karhuihin saati hirviin tällä reissulla. Ukkometsoja nähtiin kyllä, mutta onneksi eivät olleet kosiotuulella.

Kuljemme hiljaisilla metsäteillä ja parissa kohtaa poikkeamme metsään oikaistaksemme seuraavalle tienpätkälle. Välttelemme isompia teitä, joilla autoja voisi tulla vastaan; mukavampaa ja rennompaa menoa.

Vanhansillantiellä huomaan yht’äkkiä, että veljeni satulalaukuista on lennähtänyt makuupussi omia menojaan! Ei mitään käryä, missä kohtaa se on tippunut. Olisikohan Gopro tallentanut todistusaineistoa? No, sitä emme kuitenkaan lähde tällä reissulla etsimään, vaan katsotaan laavulla, mitä voidaan tehdä.

Saavumme Tepoolle ja käymme juottamassa hevoset järven rannalla. Yllätykseksemme järvi on tulvinut oikein huolella; rannoista ei ole merkkiäkään. Kahlaamme hevosten kanssa ja ne selvästi nauttivat viilennyksestä; polskuttelevat vettä jaloillaan ja turvallaan ja etenevät mahaan asti yltävässä vedessä korvat hörössä. Matalammassa vedessä Slepe päättää koittaa piehtarointia, onneksi veli ehtii hypätä selästä ja estää sitä kääntymästä kyljelleen satulalaukun päälle. Rytäkässä suitsetkin lentävät päästä. Onneksi mikään ei hajonnut, eikä ketään sattunut.

Jatkamme vedenvaltaamaa polkua laavulle, joka sijaitsee harjujen välisessä laaksossa. Laavun lisäksi alueelta löytyy taukotupa, puuvaja ja puucee. Hoidamme hevoset, teemme niille aitauksen ja sytytämme tulet avolaavulle. Ilta on kaunis ja herkuttelemme ylenpalttisilla eväillä. 6 tunnin ratsastuksen jälkeen minulla on vielä sen verran energinen olo, että käyn käppäilemässä lyhyen luontopolun harjun päällä, josta aukeaa upeat maisemat Tepoojärvelle.

Ripustan itselleni riippukeinun hevosten lähelle ja ennen nukkumaanmenoa haemme vielä lähijärvestä vettä hevosille. Ilta alkaa kovaa tahtia viiletä (yöksi luvattiin alimmillaan +3) ja minä käperryn makuupussiin riippumattooni veljeni vallatessa tuvan. Yöllä kuitenkin hiivin tupaan itsekin, kun kylmä alkaa kalvaa luita. Ei olisi pitänyt jättää villapaitaa kotiin. Tuvassa nukumme molemmat selkä lämmintä tiiligrilliä vasten ja nappaamme muutaman tunnin unet.

Hevoset alkavat yöllä remuta, ja käynkin jakamassa aitauksen kahtia. Se auttoi; molemmat hepat rauhoittuvat ja käyvät makuulle. Taisivat olla vähän ylivireässä tilassa.

Kylmän takia nousemme jo neljältä aamuyöstä tekemään laavulle aamunuotiota. Vähäisten yöunien filosofisen syvälliset aivot tuovat esille kysymyksiä kuten: Miksi hevosilla on turpa? Mitä jos hevonen olisikin lihansyöjä? Ja: Miksi hevosen pää on sen muotoinen kuin se on? Näihin kysymyksiin emme valitettavasti löytäneet vastauksia…

Nuotion lämpö ja kahvi tekevät terää. Lähdemme liikenteeseen 6.40 kaikki vähän väsyneinä, mutta silti hyvällä fiiliksellä. Matka taittuu parissa tunnissa Starhillin pihaan, josta laumatoverit jo huutelevat tarhasta. Poitsut pääsevät viereiselle laitumelle syömään vihreää, mikä on oikein hyvä päätös ahkerille. ❤


Me oltiin 16.4. 22 ilahduttamassa Liikolan seurojentalolla pääsiäistapahtumassa Safirin ja Sleipnirin kanssa. Lunta oli vieläkin aika paljon ja Slepe pöhkö innostui piehtaroimaan kesken talutuksen. Kaikki selvisivät tapahtumasta ehjin nahoin. 😀


6.3.2022
Sain ihan huippumusat heppailuvideoilleni by muusikko Jukka-Pekka Miettinen! Olen kasaillut Goprovideoistani kokoon erilaisia pätkiä, mutta musapuoli harmitti. Toivoin musiikiltani samanlaisia fiboja kuin esim. Wardrunan Raido biisistä löytyy. Sain jotain parempaa! Tsekkaapa video ja muista laittaa äänet päälle! ❤ 


Hevosten siirto: Ravioskorpi – Terrikorpi – Taipale

27.8.2021 – 28.8.2021

Siirsimme Safirin ja Sleipnirin veljen kanssa ratsastaen Ravioskorvesta Taipaleeseen. Yövyttiin yksi yö yksityisellä laavulla Terrikorvessa. Eihän siinä kamalasti unta tullut, kun Slepen täytyi pitää Safirille jöötä ja tömisteli menemään koko yön.

Tuli testattua uutukainen hammocki, ja ihan tykkäsin, vaikka sinne ns. pääseminen ja asennon löytäminen oli aikamoista ähellystä. Olise silti mukavampaa kuin maassa makoilu. Ja toki helppous ja pieni varustemäärä houkutti kokeilemaan. Jatkoon siis. 

Ensimmäinen päivämatka oli pidempi, noin 30 km. Saavuttiin laavulla iltahämärässä ja tehtiin pikapikaa aitaus heppasille. Olin etukäteen tuonut laavulle kaiken tarvittavan varustuksen aitausten tekoon. Lisäksi toin hevosille heinää ja vettä, mutta laavun vieressä oli onneksi puro. Heinää olisi voinut ottaa enemmänkin kuin yhden paalin, koska laavun vieressä kasvoi hyvää ruokaheinää vähänlaisesti. 
Ratsailla meillä oli messissä siis reput ja satulalaukut (kiitos lainasta Nina), jonne otettiin mukaan kevyttä ja välttämätöntä reissukampetta. Laavulle olin tuonut jo suurimman osan ruokatarvikkeista myös meille kaksijalkaisille. 

Poikkesimme myös Tepoojärven rannalla, jossa hevoset ikävä kyllä innostuivat piehtaroimaan kamat päällä. Onneksi ei mikään hajonnut siinä sekoillessa. 
Ekana päivänä lähdettiin toisaan kolmen maissa liikenteeseen ja laavulle saavuttiin yhdeksän ympärillä. Taukoja pidettiin reitin varrella yksi. Toisena päivänä ”heräiltiin” siinä viiden aikaan aamusta ja aamutoimien ja siivoilun jälkeen veikkaisin, että liikkelle päästiin seitsemän aikaan. Taipaleessa oltiin kymmenenjälkeen ja matkaa taitettiin ~20km. 

Jännin hetki reissussa oli varmaan asfalttiosuudet. Jouduttiin hetki kävelemään Valittulantietä ja ohittavat autot eivät kamalasti hidastelleet. Pari autoa meni metrin päästä 80km/h. Eipä siinä, mutta rekkakin huristeli ohi niin, että Selepe vetäsi 180 asteen käännöksen suoriltaan. Ei kamalasti naurattanut. Sen jälkeen kyllä säikkyi jo autojakin, eikä ihme. Onneksi asfalttiosuus ei ollut pitkä ja päästiin nopeasti turvaan hiekkatielle. Liikenteen takia valitsin hiljaisen Katariinantien Liikolantien sijaan. Loppumatka olikin ihanaa metsämaastoa, vaikkakin osittain kovin kivikkoista. Tässä vaiheessa Safirin satulalukut pettivät toiselta puolelta ja tuli pieni säikähdysmomentti ja rodeopukki. 

Koko reissun ajan hepoilla riitti hyvin menohaluja, oikeastaan olin oikein yllättynyt Slepen reippaudesta. Tiedänpähän nyt, että askellajien epäpuhtaus johtuu sillä lähinnä laiskuudesta, koska nyt viiletettiin tosi hyviä tölttipätkiä! 

Reittivalinta osui ainakin omasta mielestä nappiin ja uskoisin käyttäväni samaa reittiä takaisin mennessä keväällä. Alla pieni kooste reitin varrelta. 


Kirjoittamani juttu Suomen Islanninhevosyhdistyksen lehteen 12/2021


Erikan seikkailut Islannissa

Jutussa kerron kokemuksistani työharjoittelujaksolla Riding Iceland vaellustallilla Pohjois-Islannissa Saltvikissa kesällä vuonna 2016. Opiskelin eläintenhoitajaksi Hyvinkäällä Hyriassa ja erikoistuin hevosiin. Kuukauden harjoittelujakso muuttui lopulta kolmen kuukauden työksi ja elämäni tähän asti upeimmaksi kokemukseksi.

1. toukokuuta: Matkapäivä

Istun bussissa ja mietin: Islanti on kyllä aika ihmeellinen maa. Vasemmalla näkyy välillä niin muhkuraista laavakiveä, että en kuvittelisi siinä kävelevän minkään hiirtä isomman olennon, kun taas oikealla saan ihailla samettisen pehmeän näköistä heinikkoa. Sitten näkyy vuoria! Lumisia vuoria, mustia vuoria, ruskeita vuoria. Teräviä, rosoisia, sileitä vuoria. Miten voi olla näin paljon eri värejä ja muotoja? Sääkin muuttuu kuuden tunnin matkalla jatkuvasti; Pilvisestä sateiseen, sateisesta aurinkoiseen ja aurinkoisesta sumuiseen säähän. En voi koko matkan aikana ummistaa silmiäni ollenkaan, niin lumoutunut olen maisemista.

Akureyristä jatkan matkaani autolla hostini kyydillä Saltvikin tilalle, jonne pääsemme kellon lyödessä yksi yöllä. Bjarni näyttää huoneeni vaaleassa kivitalossa, jossa tällä hetkellä asustaa minun lisäkseni kaksi muuta työntekijää. Sesongin alkaessa myöhemmin toukokuussa työntekijöitä tulee lisää, suomalaisiakin. Toivottelemme hyvät yöt ja tervehdin toista asukkaista, jonka islantilaisesta nimestä en saa mitään selvää. Pitää kysyä uudestaan huomenna.

3. toukokuuta: Paikat tutuiksi

Yöllä ei tule kunnolla pimeää ollenkaan. On myös todella hiljaista; Puut eivät suhise (koska niitä ei ole) ja autot eivät viuhu ohi (koska niitäkin on hyvin vähän). Alkaa sataa lunta.

Herään kello 4.00. Herään kello 5.00. Herään kello 6.00. Herään kello 7.00. Luovutan.

Kymmeneltä kävelen Bjarnin asunnolle ja käymme läpi päivän suunnitelman. Aamupalaksi syön muroja ja piimää, joka ei oikein vakuuta. Onneksi lähdemme Husavikiin, jossa pääsen kauppaan. Husavikissa käväisen pikaisesti myös valasmuseossa. Näyttely on pieni, mutta mielenkiintoinen, ja uutuutena on sinivalaan (lemuava) luuranko, joita ei maailmassa ole näytteillä kuin muutama.

Ensimmäinen hevostuttavuuteni on nimeltään Visa. Lähdemme työntekijä Annan sekä kahden ruotsalaisen turistin kanssa hirveään räntätuuleen parin tunnin vaellukselle. Olen pukenut päälleni aluskerraston, hupparin, ratsastushousut, fleecetakin ja tuulitakin, sekä kaiken tämän päälle vedän vielä lämpöhaalarin. Kuljemme tuulta vasten meren mustahiekkaiseen rantaan. Meri pauhuaa ja hiekka on upottavan pehmeää. Ylitämme virtaavan puron rännän piiskatessa niin, että silmiä on vaikea pitää auki. Laskeudumme jyrkkiä mäkiä ja nousemme vielä jyrkempiä rinteitä ylös.

Turistit, jotka ovat kokemattomia ratsastajia, ovat tyytyväisiä, joten jatkamme pidempää reittiä. Retken jälkeen olen läpimärkä, jäässä ja onneni kukkuloilla.

Illalla siivoamme Annan kanssa karsinat ja Bjarni näyttää hevosten ruokinnan sekä tarhaamisen. Hevosten käsittely tapahtuu pääosin ilman riimuja tai muita apuvälineitä ottamalla hevosta leuan alta kiinni sitä siirrettäessä tai ajamalla ne tarhasta karsinoihin.

Seurasin myös maastakäsittelyä tallin pienessä maneesissa. Tässäkin hevonen oli vapaana ja se totteli kaikkia ohjeita. Tallin toinen koirista juoksi melkein hevosen jaloissa, eikä se häiriintynyt lainkaan. Kaikki hevoset ovat tottuneita koiriin. Ne eivät letkauta korvaansakaan, kun tallin nuori bordercollie yrittää jatkuvasti paimentaa niitä. Välillä se kiskoo hevosia hännästä yrittäessään saada niitä reagoimaan itseensä.

4. toukokuuta: Uimaan!

Aamulla sataa taas lunta. Menemme Bjarnin kanssa ruokkimaan isomman hevoslauman laitumelle. Bjarni siirtää traktorilla paalit, minä kuorin muovit päältä ja avaan porttia. Ehdin ihastella merenrannan isoa aallokkoa ja hengittää syvään suolan- ja leväntuoksuista merta. Kun olemme saaneet kaikki kahdeksan paalia siirrettyä, jään laitumelle siivoamaan paaleista jääneitä muoviroskia. Siivotessani ympärilleni alkaa pikkuhiljaa kertyä iso joukko uteliaita turpia. Annan kaikkien hevosten tutustua rauhassa. Ne luulevat, että muovipussissani on leipää.

Illalla hevosten karsinoiden siivouksen ja iltaruokinnan jälkeen lähdemme Bjarnin ja hänen vaimonsa Elsan kanssa Husavikin uimahallille. Uimahalli on maauimala, jossa vesi tulee suoraan kuumista lähteistä maan sisältä. Nautiskelemme altaissa ja kuuntelen islannin kieltä. Kysyn

muutamien sanojen merkityksiä ja kertailen mitä sanoja olen jo oppinut. Kokeilen myös islantilaista versiota saunasta. Se on höyrysauna; kiuasta ei ole ja huoneeseen puhalletaan kuumaa höyryä, joka sekin luultavasti saadaan ohjattua maan uumenista. Ilmassa haisee mätä kananmuna.

5. toukokuuta: Retken vetäjänä

Herään aikaisin innokkaana aloittamaan työt. Hevoset ruokittuani alan lämpimikseni siivoilla ja järjestellä satulahuonetta. Ruokin kissat ja istuessani hetkeksi oleskelutilan sohvalle, molemmat hyppäävät syliini paijattavaksi.

Otamme Bjarnin kanssa Visan ja Freyjan sisälle ja laitamme ne valmiiksi asiakkaita varten. Visalla on niin tuuhea harja, etteivät suitset meinaa mahtua korvien taakse. Molemmat ovat melkoisen kuraisia, mutta lika irtoaa helposti. Hevoset myös kuoriutuvat talvikarvastaan, ja maneesin pohja onkin pian peittynyt pehmeän karvamaton alle.

Tällä kertaa asiakas on kokeneempi ratsastaja Tanskasta. Aloitamme retken ja seuraan tarkkaan melko selväksi muodostunutta polkua. Saavumme rantaan ja kavionjäljet ovat osittain huuhtoutuneet pois. Onneksi muistan rantavaiheen reitin parhaiten. Meri pauhuaa ja tuuli humisee korvissa. Tulemme puronylityskohdalle, jossa uoma näyttää jyrkemmältä kuin viimeksi. Visa tölttää reippaasti, mutta Freyja tippuu raviin. Kertaan asiakkaan kanssa tölttiin siirymisen ja jatkamme valitsemassamme askellajissa. Asiakas on tyytyväinen parin tunnin retkeemme ja sanoo islanninhevosten olleen parasta matkansa aikana.

Iltapäivällä Bjarni lainaa käyttööni autonrämän, josta etupeili on lähtenyt irti eivätkä lasinpyyhkimet toimi. Ihana päästä kauppaan! Palatessani tilalle tapaan Bjarnin tyttären Idynnin, jonka kanssa ajamme rantaan tarkistamaan lauman kunnon. Yhdellä hevosista on takertunut rautalanka harjaan. Hevonen on arka, ja joudumme näkemään paljon vaivaa saadaksemme rautalangan irrotettua.

Lopuksi kävelemme rantaan ihailemaan merta. Juttelemme tulevaisuuden suunnitelmista ja matkustamisesta. Olemme yhtä mieltä siitä, että työnteko eri kulttuurissa ja matkustelu avartaa.